Kokemusta ja vahvaa ammattitaitoa!

Olemme toimineet asiakkaiden taloushallinnon kumppanina yli kahden vuosikymmenen ajan. Palvelemme pieniä ja suuria, juuri aloittavia tai jo pitkään toimineita yrityksiä kaikilta toimialoilta. Hoidamme kirjanpidot, palkanlaskennan ja muut taloushallinnon tehtävät ammattilaisen ottein. Ota yhteyttä ja katsotaan yhdessä, miten voimme palvella!

Taloushallinto

Tehokkaasti ja asiantuntevasti järjestetty taloushallinto on yrityksesi tärkeä menestystekijä! Olipa yrityksesi pieni tai suuri, juuri aloittava tai jo pitkään toiminut, huolehdimme taloushallinnostasi ammattitaidolla ja luotettavasti. Asiakkaamme saavat palvelukseensa oman taloustiimin, joka hoitaa taloushallinnon tehtävät juoksevasta kirjanpidosta tilinpäätökseen itsenäisesti ja oikea-aikaisesti.

Sähköinen taloushallinto on meille jo arkipäivää ja asiakkaidemme taloushallinto voidaan hoitaa täysin sähköisesti internet-selainpohjaisella Netvisor-ohjelmistolla. Sähköiseen palveluun voidaan myös siirtyä vain jonkin taloushallinnon osa-alueen, kuten verkkolaskujen kierrätyksen, matkalaskujen tai myyntilaskujen laatimisen osalta. Myös talouspäällikkö-palvelut onnistuvat meiltä. Kootaan yhdessä yrityksellesi sopiva taloushallinnon palvelupaketti!

Asiantuntijapalvelut

Asiantuntijapalvelumme auttavat yritystoimintaasi liittyvien kysymysten ratkaisemisessa. Erityisosaamisalueitamme ovat yritysneuvonta ja konsultointi, yhtiöiden perustamiset ja purkamiset, yritysjärjestelyt ja muut muutokset yhtiöissä, asiakkaan tarpeisiin räätälöity raportointi, veroneuvonta erityisesti elinkeino- ja tulo- ja arvonlisäverotuksessa sekä maa- ja metsätalousasiat.

Olemme mielellämme mukana kehittämässä yritystoimintaasi! Oman osaamisemme lisäksi olemme koonneet toimivan verkoston yhteistyökumppaneita.

 

 

Palkkahallinto

Ammattitaitoinen henkilökuntamme takaa onnistuneen ja ongelmattoman palkanlaskentaprosessin vapauttaen asiakasyrityksessämme resursseja muihin tärkeisiin toimintoihin. Oikea-aikaisuus ja virheettömyys luovat myös luottamuksellisen suhteen yrityksesi ja työntekijöittesi välille ja säästöjä niin ajassa kuin rahassa yrityksellesi. Anna meidän huolehtia tärkeimmästä voimavarastasi eli työntekijöistäsi yhdessä kanssasi!

Tilintarkastus

Tilintarkastus on yhteisöjen ja säätiöiden kirjanpidon, tilinpäätöksen ja hallinnon lakisääteistä tarkastusta. Yhtiöllämme on tällä hetkellä yksi auktorisoitu tilintarkastaja, Helena Karppelin HT. Helenalla tilintarkastustiiminsä kera on vuosien kokemus erikokoisten ja erimuotoisten yhteisöjen tilintarkastuksesta.

Olemme mukana palveluntarjoajana Pirkanmaan Yrittäjyysbuustissa!

Kasvubuusti

Lue lisää Kasvubuustista täältä!

Alkava yrittäjä

Yrityksen perustaminen lähtee yrittäjän voimavarojen ja nykytilanteen kartoittamisesta ja tavoitteena on yrityksen käytännön perustaminen. Autamme alkavaa yrittäjää yrittäjyysmahdollisuuksien ja yritysidean arvioinnissa sekä neuvomme yrittäjyyden eri muodoissa. Tuemme liiketoimintasuunnitelman laatimisessa ja arvioimme liiketoiminnan kannattavuutta talouslaskelmien avulla. Palveluihimme kuuluvat myös yrityksen perustamisen käytännön vaiheet ja rekisteröinti sekä sopimus- ja lupa-asiat.

Alkavan yrittäjän palvelut perustuvat meillä yksilöohjaukseen, jolloin palvelujen sisältö räätälöidään aina yksilöllisiä tarpeita vastaavaksi.

Käynnissä oleva yritystoiminta

Liiketoiminnan elinkaareen mahtuu aina erilaisia vaiheita. Autamme elinvoivaa yritystä yritystoiminnan kannattavuuden, tuottavuuden ja liiketoiminnan kehittämisessä. Palveluihimme kuuluvat myös budjetointi, hinnoittelu, toimiva taloushallinto ja veroneuvonta.

Kasvun haasteissa olemme tukena. Suunnittelemme yhdessä asiakkaan kanssa investointeja ja rahoitusvaihtoehtoja sekä neuvomme työvoiman palkkaamisessa ja siihen liittyvissä tuissa. Saat meiltä neuvoa myös verosuunnitteluun ja yritystoiminnan tukiin liittyvissä asioissa.

Yrittäjille suunnatut palvelut perustuvat yksilöohjaukseen, jolloin palvelukokonaisuuksia voidaan yhdistellä tai muokata asiakkaan tarpeita vastaavaksi.